Koirakuume

Kun koirakuume iskee, ei paluuta entiseen välttämättä enää ole. Söpö, karvainen kaveri, uskollinen ystävä ja tottelevainen luontokappale tekee helposti lähtemättömän vaikutuksen. Koirakuumeen iskettyä ei auta kuin pitää pää kylmänä ja varmistua siitä, että tiedät mihin olet sitoutumassa, jos päätät hankkia koiran.

”Koirakuumeen” taudinkuva

Koirakuumeen taudin kuvaan kuuluu jopa pakkomielteinen tiedon haku erilaisista koirista, koiraroduista ja kasvattajista, toistuvat söpöily ja hellyyskohtaukset keskellä katua miellyttävän koiran kävellessä vastaan.

Koirakuume voi iskeä lähes kenelle tahansa aikaan ja paikkaan katsomatta. Koirakuume ei juuri katso sen hetkistä elämäntilannetta, vaan se voi tarttua hetkenä minä hyvänsä. Koirakuumeen oireet ovat usein melko helppo tunnistaa, eivätkä oireet välttämättä ole lainkaan vakavia. Hoitamattomana koirakuume voi saada kuitenkin yllättäviä käänteitä. Huolimaton ja äkkiseltään tehty koiran hankinta, voi tuoda mukanaan ikäviä yllätyksiä.

Vakva koirakuume on vasta silloin, kun koira halutaan hankkia tai lähinnä ”ostaa” nyt ja heti hetken mielijohteesta. Koiran hankintaan päätyvän onkin syytä tarkistaa omat motiivinsa ja mahdollisuutensa koiran ylläpitoon, ettei tee liian pikaisia ratkaisuja koiran hankinnassa.



”Koirakuumeen” lievittäminen

Vaikka koirakuume etenee ja leviää perheessä nopeasti, tarvitaan sen hoitamiseen vain hieman maalaisjärkeä. Tärkeintä on ottaa härkää sarvista, kerätä tietoa ja toimia vastuullisesti. Koirat eivät ole nykytietämyksen mukaan kuolemassa sukupuuttoon huomenna, joten sinun ja perheesi ei tarvitse turhaan kiirehtiä koiran hankinnassa. Hyviä yksilöitä syntyy tämän tästä ja mitä paremmin valmistaudut koiran hankintaan, sitä todennäköisemmin löydät myös itsellesi sopivan koiran.

Koirakuumetta poteva voi yrittää lievittää oireitaan käymällä erilaisissa koiriin liittyvissä tapahtumissa, tapaamalla ystäviä ja sukulaisia joilla on koiria, sekä ottamalla yhteyttä itselle mahdollisesti sopivan rodun kasvattajiin ja muihin koiraharrastajiin. Näin saat hieman tietoa ja ehkä hieman vahvistusta siihen, olisiko myös sinusta koiran omistajaksi. Varoituksen sanasena, tämä konsti voi myös nostaa koirakuumetta.

Oletko hankkimassa ensimmäistä koiraasi?

Pentu pissaa sisälle

Koiranpennun kotiuttaminen ja omistaminen on mahtavaa puhaa. Elämä pienen pennun kanssa ei kuitenkaan aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Uuden koiran kanssa on erittäin hauska telmiä kotona ja pennun tekemisiä on todella jännittävää seurata sivusta ja osallistua...

Kesähelteet

Kesähelteet ovat taas täällä ja käytännössä se voi tarkoittaa taas tukalan kuumaa ilmaa niin meille ihmisille kuin myös meidän lemmikeille. Lämpötila ulkona nousee todennäköisesti jossain vaiheessa hellerajaan ja sen yli, jolloin on syytä alkaa huomioimaan lämpimän...

Koira ja uusivuosi: mitä tehdä jos koira pelkää raketteja?

Pian on taas se aika vuodesta, kun nuoret aikuiset ja vähän vanhemmatkin leikki-ikäiset saavat vielä toistaiseksi leikkiä sallituilla pommeilla perinteitä kunnioittaen. Kyseessä ovat tietysti uudenvuoden räiskyvät, näyttävät ja kovaääniset raketit. Ruusuista...

Koiranpentu.fi

Tältä sivustolta löydät erilaisia näkökulmia, ajatuksia ja linkkivinkkejä koiran valintaan, hankintaan, omistamiseen ja hoitoon liittyen. Anna koiranpennullesi arvokas elämä!