Joulu saapuu pikkuhiljaa. Siihen on toki vielä jonkin verran aikaa. Pahinta näin marraskuisena arkipäivänä on tietysti se, että jo nyt joululauluja soitetaan markettien käytävillä. Halusi tai ei, niin vähitellen joulu ja sen mukanaan tuoma härdelli lähestyy. Moni lemmikin omistaja alkaa pikkuhiljaa miettimään sitä, mikä on hyvä joululahja koiralle tänä vuonna.

Nyt kannattaakin toimia hyvissä ajoin, sillä sitten ei tarvitse stressata lahjoista juuri ennen jouluaattoa. Näin voit rauhassa etsiä ja löytää koiralle juuri sopivan ja hyödyllisen muistamisen. Hanki siis ajoissa joululahja koiralle. Näin rakkaan lemmikkisi lahjasta ei tarvitse turhia stressata myöhemmin muun joulukiireen keskellä.

Mikä on hyvä joululahja koiralle?

Moni lemmikille lahjaa ostava saattaa miettiä sitä, että mikä sopisi hyvin lahjaksi omalle lemmikille. Pitäisikö lahjan olla jotain käytännöllistä vai voisiko se olla jotain ihan muuta? Lemmikin muistaminen on yllättävänkin helppoa. Anna koirallesi jotain maistuvaa ja viihdyttävää. Hyviä, koiraa ilahduttavia joululahjoja ovat varmasti erilaiset koiranherkut, puruluut, vinkulelut, pallot ja muut lelut riippuen tietysti siitä, mistä koirasi erityisesti pitää.

Koko lahjabudjettia ei välttämättä kannata upottaa pelkkiin leluihin ja nameihin. Koiralle sopiva joululahja löytyy helposti myös koiratarvikkeiden hyllystä. Tarvitseeko koirasi kenties uuden kaulapannan, taluttimen tai ruokakupin? Entä onko sillä hyvä nukkumapaikka ja löytyykö teiltä kaikki turkinhoitoon tarvittavat välineet? Tällaisista käyttöesineistä on iloa ja hyötyä pitkäksi aikaa ja ne helpottavat sinun ja koirasi arkea. Joku tällainen käytännöllinen tavarakin voi olla erinomainen joululahja koiralle.

  • Namupalat
  • Puruluut
  • Koiranlelut
  • Koirien vaatteet
  • Kaulapannat ja taluttimet

Miltä kuulostaisi se jos antaisit tänä vuonna koirallesi lahjaksi vähän nameja ja jonkun lelun sekä jotain hyödyllistä ja pitkäkestoista. Luonto ja koirasi kiittää.

Mistä joululahja kannattaa hankkia?

Vielä kun jouluun on runsaasti aikaa, niin voit tilata lemmikillesi sopivat joululahjat helposti ja kätevästi netistä. Kun olet hyvissä ajoin liikenteessä, ei sinun varmastikaan tarvitse stressata siitä ehtiikö lahja ajoissa perille. Lemmikkitarvikkeita tarjoavien nettikauppojen kautta lahjojenkin ostaminen on huoletonta. Kaikki tarvittavat saa helposti lisäilemällä tuotteet ostoskoriin ja tilaamalla tuotteet halutulla toimitustavalla esimerkiksi suoraan kotiin tai lähimpään noutopisteeseen.

Hyviä ja monipuolisia lemmikkitarvikkeita tarjoavia verkkokauppoja ovat muun muassa: PetenKoiratarvike.com*.

Jotain spesiaalia koiralle jouluksi

Haluatko kenties viihdyttää koiraasi ja vieraitasi jouluna hauskoilla jouluaiheisilla koiranleluilla. Nyt kannattaa katsastaa ja tilata hauskat koirien joululelut jouluksi ja varmistaa koirallesikin joulumieli.

Tilaa joululahjat koiralle kätevästi netistä



Mikä koirarotu sopii minulle?

Onko suunnitelmissasi ensimmäisen koiran hankinta, mutta et vielä tiedä tarkasti millaisen koiran haluaisit. Mietitkö vielä mielessäsi, että mikä koirarotu sopii minulle. Ehkäpä pieni tuumaustauko koiranhankinnassa voi auttaa asiaan. Seurakoira vai...

Kesähelteet

Kesähelteet ovat taas täällä ja käytännössä se voi tarkoittaa taas tukalan kuumaa ilmaa niin meille ihmisille kuin myös meidän lemmikeille. Lämpötila ulkona nousee todennäköisesti jossain vaiheessa hellerajaan ja sen yli, jolloin on syytä alkaa huomioimaan...

Koiranpennun lenkitys koiran ehdoin

Koiranpennun lenkitys herättää kysmyksiä monelle tuoreelle koiranomistajalle. Erinäisiltä keskustelupalstoilta löytyy useita keskusteluja siitä, mikä on sopiva lenkin pituus tai sopiva lenkkien määrä pienelle tai vähän isommallekin pennulle. Joitakin...