Taluttimet

Taajamassa ja myös sen ulkopuolella koira on pidettävä kytkettynä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koirasi tulee olla kytkettynä tarkoituksenmukaiseen taluttimeen. Sopivia taluttimia koiralle ovat muun muassa erilaiset hihnat ja kelat. Talutin kannattaa valita käyttötarkoituksen ja tilanteen mukaan.

Kuvituskuva, kuva: iStock.com / PavelRodimov

Nämä pääasiassa koiran ulkoiluun tarkoitetut koiratarvikkeet ovat olennainen osa arkista elämää koiran kanssa ja lisäksi ne ovat käytössä kuluvia tarvikkeita, siksi niiden laadukkuuteen kannattaa panostaa. Hihnoja ja keloja kannattaa olla useampia mahdollisen rikkoutumisen varalle ja myös erilaisia käyttötilanteita varten.

Hyvä talutushihna koiralle

Hyvä *talutushihna tai kela helpottaa koiran hallintaa varsinkin kohdattaessa muita ihmisiä ja eläimiä. Talutushihnan tulee ensinnäkin sopia koirasi kaulapantaan ja kiinnittyä siihen jämäkästi. Taluttimen tulee olla riittävän kestävä, jotta se ei rikkoudu tilanteissa, joissa koirasi alkaa mahdollisesti vetämään hihnan toisessa päässä. Se ei myöskään helposti hankautua rikki. Talutushihnan kulumista kannattaa joka tapauksessa seurata.

Taluttimia löytyy moneen lähtöön mm. nahkataluttimet, tekstiilitaluttimet, joustotaluttimet, noutajataluttimet, näyttelytaluttimet, kelataluttimet ja koulutusliinat. Valitse sen mukaan minkälaiseen käyttöön sitä tarvitset. Katso erilaiset taluttimet *nettikaupasta.

Taluttimen riittävä pituus

Yksi merkittävä ominaisuus hihnalle tai kelalle on sen sopiva ja riittävä pituus siihen käyttöön missä ja miten sitä käytät ja minkä kokoinen koirasi on. Hihnan tai kelan tulee olla riittävän pitkä, jotta koirasi voi tarvittaessa ja niin haluttaessa ottaa etäisyyttä taluttajaansa esimerkiksi tarpeilleen mennessään. Hihnan tulee kuitenkin olla helposti käärittävissä lyhyemmäksi tarpeen niin vaatiessa.

Flexit ovat helppoutensa ansiosta suuressa suosiossa tavanomaisina taluttimina koiralenkeillä. Kelaa käytettäessä koiralle voi antaa helposti vapautta haistella ja kulkea pidemmänkin matkan päässä, mutta kelan avulla hihna voidaan tarpeen mukaan nopeasti ja helposti lyhentää esimerkiksi toisen koiran tullessa vastaan.

Tarvitsetko koirallesi uuden taluttimen?

Koiranpennun lenkitys koiran ehdoin

Koiranpennun lenkitys herättää kysmyksiä monelle tuoreelle koiranomistajalle. Erinäisiltä keskustelupalstoilta löytyy useita keskusteluja siitä, mikä on sopiva lenkin pituus tai sopiva lenkkien määrä pienelle tai vähän isommallekin pennulle. Joitakin askarruttaa myös...

Mitä koira tekee yksin kotona?

Jossain vaiheessa väistämättä tulee eteen tilanne, jolloin kaikki perheenjäsenet ovat poissa kotoa samaan aikaan ja koira jää yksin kotiin. Tällöin koiranomistajan mieleen saattaa hiljalleen hiipiä kysymys: mitä koira tekee yksin kotona juuri nyt?Kun tiedät,...

Koira ja uusivuosi: mitä tehdä jos koira pelkää raketteja?

Uusivuosi ja koira pelkää raketteja ja muita kovia ääniä. Mitä tehdä? Raketit räiskyvät taivaalla ja koira säikkyy valoa ja kovaa ääntä. Pian on taas se aika vuodesta, kun nuoret ja vähän vanhemmatkin leikki-ikäiset saavat leikkiä vielä toistaiseksi sallituilla...