Koiratarvikkeet

Koiranpentu.fi » Koiran omistaminen » Koiratarvikkeet

Oikeanlaiset koiratarvikkeet helpottavat koiranomistajan ja koiran yhteistä arkea. Koiran omistaminen ja koirasta huolehtiminen edellyttää monia erilaisia koiratarvikkeita. Koiranpennun tarvikkeet ovat lähes välttämättömiä heti siitä päivästä lähtien kun pentu tulee taloon.

Kuvituskuva, kuva: iStock.com / Photology1971

Toimivat ja asialliset *koiratarvikkeet helpottavat niin koiran kuin sinunkin arkea ja elämää. Kaikki koiratarvikkeet eivät tietenkään ole ihan heti välttämättömyyksiä, mutta monista tarvikkeista on hyötyä ennemmin tai myöhemmin koiran kanssa touhutessa.

Tarjoukset koiralle

Välttämättömät koiratarvikkeet

Välttämättömimmät koiratarvikkeet koostuvat muun muassa koiran kytkentään käytettävistä tarvikkeista, ruokailuun käytettävistä astioista ja tietenkin erilaisista koiran hygieniatarvikkeista. Tämän lisäksi koiralle voi halutessaan hommata muun muassa erilaisia asusteita, ”huonekaluja”, harrastusvälineitä, leluja ja vaikka mitä.

Aivan kuten ihminenkin, niin myös koirasi tarvitsee päälleen tietyt asusteet liikuttaessa julkisilla paikoilla. Tämä ei suinkaan tarkoita muodikkaita koirien bling bling vaatteita, vaan minimivaatimuksina pidettävää *kaulapantaa ja käyttötarkoitukseen sopivaa *talutushihnaa. Näiltä osin koiranpennun tarvikkeet eroavat vain oikeastaan koon ja mahdollisesti materiaalien osalta aikuisen koiran vastaavista asusteista.

Koiratarvikkeita löydät muun muassa hyvinvarustetuista lähikaupoista, marketeista ja eläinkaupoista. Erilaisissa koiratapahtumissa myydään paljon eriliaisia koiratarvikkeita, joten tapahtumien kojuissa kannattaa pyörähtää aina tilaisuuden tullen.

Nettikaupoista on varsin helppo ja kätevä tilata kaikki tarvittavat koiratarvikkeet ja koiran ruuat kerralla vaikka kotiovelle tai lähimpään kuljetusliikkeen noutopisteeseen. Monipuoliset koiratarvikkeiden valikoimat löydät mm. *Peten Koiratarvikkeesta, joka tarjoaa lemmikkituotteita koirille ja muille lemmikeille laidasta laitaan. Nettikaupoissa kannattaa myös hyödyntää alennusmyynnit ja parhaat *tarjoukset.

Uuden koiranomistajan kauppalista

*Koiran panta tai *pentupanta
*Koiran hihna tai *pentuhihna
*Ruokakuppi ja *juomakuppi
*Ruokaa tai *penturuokaa
*Leluja, *puruluita ja *herkkuja
*Koiranpeti

Koiratarvikkeet, joita koirasi tarvitsee

Tarvittavat koiratarvikkeet on hyvä miettiä valmiiksi jo koiran hankintaa suunniteltaessa. Kaikki välttämättömimmät koiratarvikkeet kannattaa hankkia jo valmiiksi kotiin, ennen kuin pentu tulee uuteen kotiin.

Koiratarvikkeet ovat arjen kannalta käytännössä tänä päivänä välttämättömiä, eivätkä ne aina ole ilmaisia. Laadukkaisiin koiratarvikkeisiin kannattaa panostaa, sillä hyvät koiratavikkeet saattavat parhaimmillaan kestää jopa koiran eliniän. Osa toki kuluu väistämättä nopeammin.

Kaulapanta kiinnittää

Välttämättömimmät koiratarvikkeet ovat koiran kaulapanta ja talutushihna ja ne on syytä hankkia heti alussa, mielellään hyvissä ajoin, ennen pennun kotiuttamista.

Hyvän kaulapannan ominaisuudet riippuvat todella paljon koirasta, sen koosta, rakenteesta, voimista ja tietenkin kaulapannan käyttötilanteesta.

Suuri ja voimakas koira tarvitsee luonnollisesti kestävämmän kaulapannan, kuin kevyt ja ”hennompi” koira. Roteva koira tarvitsee reilumman pannan ja solakampi koira pärjää puolestaan ohuemmalla kaulapannalla.

Kaulapannan keskeisenä tarkoituksenahan on pitää koira kiinni hihnassa ja osoittaa samalla, että koira ei ole mikä tahansa kulkukoira. Pentuvaiheessa monelle koirarodulle rittää usein kevyempi panta, joka vaihdetaan sopivampaan koiran kasvaessa. Löydä sopiva *kaulapanta koirallesi.

Kaualapannalle voidaan asettaa koko joukko ulkonäkövaatimuksia, mutta toiminnallisuutta ei kannata unohtaa ulkonäön kustannuksella. Kaulapannan hyvänä ominaisuutena voidaan pitää kestävyyttä, sillä kaulapantaan voi kohdistua aika ajoin melko suuriakin voimia. Erityisesti jos koira vetää olessaan hihnassa. Panta voi näin ollen venyä materiaaleista ja valmistustavasta riippuen. Laadukkaaseen kaulapantaan kannattaa panostaa, jotta ei tarvitse ostaa uutta heti alkajaisiksi.

Hyvänä ominaisuus pimeällä liikuttaessa ovat kaulapantan kiinnitetyt heijastimet, jotka auttavat koiraasi näkymään pimeässä.

Talutushihna tai kela pitää kiinni

Lenkillä koira on pidettävä kytkettynä. Sopivia taluttimia ovat muun muassa hihnat tai kelat. Nämä koiratarvikkeet ovat olennainen osa arkista menoa ja siksi niihin on syytä panostaa. Näitä kannattaa olla kotona useampia mahdollisen rikkoutumisen varalle ja myös hieman eriliasiin tilanteisiin sopivia. Löydä *koirallesi sopiva hihna tai flexi.

Hyvä talutushihna tai kela helpottaa koiran hallintaa varsinkin kohdattaessa muita ihmisiä ja eläimiä. Talutushihnan tulee ensinnäkin sopia koirasi kaulapantaan. Sen tulee olla riittävän kestävä, jotta se ei rikkoudu tilanteissa, joissa koirasi alkaa mahdollisesti vetämään hihnan toisessa päässä.

Yksi merkittävä ominaisuus hihnalle tai kelalle on sen sopiva pituus. Hihnan tai kelan tulee olla riittävän pitkä, jotta koira voi tarvittaessa ja niin haluttaessa ottaa etäisyyttä taluttajaan. Hihnan tulee olla helposti käärittävissä lyhyemmäksi tarpeen niin vaatiessa. Tästä syystä kelat ovat todella suuressa suosiossa. Kelaa käytettäessä koiralle voidaan antaa helposti vapautta haistella ja kulkea pidemmän matkan päässä. Kelan avulla hihna voidaan tarpeen mukaan nopeasti ja helposti lyhennetää esimerkiksi toisen koiran tullessa vastaan.

Ruoka- ja juomakuppi helpottaa ruokailua

Koiratarvikkeet pitävät sisällään myös koiran ruokintaan ja juottamiseen käytettävät astiat. Kuten tiedät, ruokailussa käytettävä astiasto on osa hyvää ja maukasta ruokailutapahtumaa, joten haluathan antaa koirallesikin positiivisen ruokailukokemuksen.

Koiralle on hyvä osoittaa oma ruoka- ja juomakuppi, josta se saa luvan kanssa syödä ja juoda silloin, kun mieli tekee. Ruoka- ja juomakuppeja löytyy moneen eri lähtöön ja niitä valmistetaan eri materiaaleista. Suosittuja valmistusmateriaaleja ovat metalli ja posliini. Ruoka- ja juomakupit voidaan valita koiran koon ja ateriakoon mukaan. Tärkeintä on tietysti se, että koira saadan ravittua käytössä olevalla asitastolla. Löydä *tarvittavat ruokailutarvikkeet koirallesi.

Koiran ruoka- ja juomakupeissa on syytä kiinnittää huomiota turvallisuuteen. Kupin tulee ehdottomasti olla koiralle turvallinen. Kupeissa ei saa olla teräviä reunoja, joihin koira voisi vahingoitaa itseään. Maalaisjärki vie pitkälle sopivan kupin valinnassa. Tietysti kupin ulkonäöllä on oman merkityksensä.

Koiran ruokailualusta on erittäin kätevä apuväline eteenkin, jos koiralla on tapana levitellä ateriaansa pitkin ja poikin tai leikkiä ajoittain vesikupissa olevan veden kanssa. Hyvä, reunoilla varustettu ruokailualusta estää veden ja ruoan leviämistä lattialle ja se estää myös kuppeja liikkumasta ruokailun ja juomisen aikana. Hyvä ruokailualusta pysyy tukevasti paikallaan ja on tarpeeksi suuri.

Lelut ja puruluut viihdyttävät

Koirille löytyy koko joukko erilaisia leluja ja puruluita, jotka antavat koiralle viihdykkettä ja tekemistä. Sopivalla lelu- ja puruluuarsenaalilla varustettu koti aktivoi koiraa ja kohdistaa koirasi energian mieluumin sille sallittuihin leluihin kuin sinun kiellettyihin kenkiin. Tilaa *koiranlelut, herkut ja puruluut helposti netistä.

Koiralle sopivia leluja ovat muun muassa erilaiset pallot, vetolelut, kuten köydet ja remmit, ne ihansasti piipittävät vinkulelut ja tietysti erilaiset haasteelliset kongit ja muut aktivointilelut. Tärkeää koiran leluissa on se, että ne ovat koiralle tarkoitettuja ja sen käyttöön sallittuja, sekä tietysti sille käytössä turvallisia.

Leluja joutuu aina aika-ajoin uusimaan sillä rikkinäiset lelut saattavat olla koiralle vaarallisia. Rikkoutuneet lelut on hyvä ottaa koiralta pois ja korvata ne uusilla ja ehjillä leluilla. Näin leikeistä tulee toivottavasti turvallisempia.

Koiranpeti on lepäämistä varten

Koirallesi on syytä osoittaa oma lepopaikka – peti, jolla se saa rauhassa ilman häiriöitä levätä ja rentoutua. Koiran pedit ja tyynyt vastaavat koiratarvikkeissa ihmisten huonekaluja kuten sänkyjä ja sohvia. Sinulla itselläsi on oma mukava vuoteesi ja sohvasi, niin haluat varmasti tarjota koirallesi myös mukavan pedin, jolla rentoutua ja levätä. Tilaa *koirallesi sopiva peti netistä.

Hyvä koiranpeti on riittävän suuri, pehmeä ja lämmin. Sen tulee olla koirasi kokoon nähden sopiva ja koirasi tulee mahtua lepäämään pedillään mukavasti. Koiran pedin valinnassakin järjen käyttö on sallittua. Sopiva peti löytyy varmasti nettikauppoja selailemalla, mutta haasteellisempaa on koiranpedin sijoittaminen kotona. Koiranpedin tulee olla sellaisella paikalla jossa koirasi viihtyy, ihmisten keskellä tai hieman syrjemmässä koirasi luonteesta riippuen. Koiran petejä on monia erilaisia.

Koiratarvikkeet netistä edullisesti ja helposti

Lähes kaikki tarpeelliset koiratarvikkeet ovat nykypäivänä todella helppo löytää ja ostaa. Koiratarvikkeita myyviä kauppoja, marketteja ja kojuja löytyy monen kulman takaa, mutta niiden tarjoamat hinnat, tuotevalikoimat ja tuotteiden laatu eivät välttämättä aina ole houkuttelevia.

Omalle koirallesi sopivat koiratarvikkeet saatat löytyää helposti lähimmästä päivitäistavarakaupastasi. Monet hieman suuremmat päivittäistavarakaupat myyvät usein joitakin koiratarvikkeita kohtalaisella valikoimalla ja kilpailukykyisellä hinnalla.

Lemmikkieläinkaupat ovat luonnollisesti hyvä ostospaikka koiratarvikkeille, sillä niillä on usein kattava valikoima erilaisia tarvikkeita. Tämän lisäksi heiltä löytyy usein asiantuntemusta ja vastauksia kysymyksiin. Asiantuntijoiden apua kannattaa hyödyntää.

Parhaan valikoiman, kilpailukykyisimmät hinnat ja ostamisen helppouden löydät kuitenkin usein koiratarvikkeisiin erikoistuneista verkkokaupoista. Pääsääntöisesti kotimaisista verkkokaupoista on helppo tilata esimerkiksi koiratarvikkeita ja koiranruokaa. Netistä ostettuna näille saattaa tulla pienenä lisäkuluna postikulut, mutta nämä ovat harvoin todella merkittäviä. Jotkut verkkokaupat lähettävät tilauksen ilman postikuluja, kun tilaat isomman setin kerralla.

Tarvitseko koirallesi koiratarvikkeita?

Pentukurssi hintaan 29€

Kouluta pennun tärkeimmät taidot ja luo pohja hyvälle koulutukselle. Pentukurssi on suunniteltu sinulle, joka olet ottamassa tai juuri ottanut uuden koiranpennun.

Lue lisää

Koira yksin kotona ilman valvontaa

Jossain vaiheessa tulee tilanne että kaikki perheenjäsenet ovat samaan aikaan poissa ja koira yksin kotona. Mitä kotona silloin tapahtuukaan? Kun koirasi jää yksin kotiin, se alkaa alkaa varmasti tutustumaan elinympäristöönsä hieman uudella tavalla kenties hampaita...

Pentu pissaa sisälle

Koiranpennun kotiuttaminen ja omistaminen on mahtavaa puhaa. Elämä pienen pennun kanssa ei kuitenkaan aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Uuden koiran kanssa on erittäin hauska telmiä kotona ja pennun tekemisiä on todella jännittävää seurata sivusta ja osallistua...

Mikä koirarotu sopii minulle?

Onko suunnitelmissasi ensimmäisen koiran hankinta, mutta et vielä tiedä tarkasti millaisen koiran haluaisit. Mietitkö vielä mielessäsi, että mikä koirarotu sopii minulle. Ehkäpä pieni tuumaustauko koiranhankinnassa voi auttaa asiaan.Seurakoira vai harrastuskoira?...