Koiran omistaminen
Koiran omistaminen vaatii vastuunkantoa toisesta luontokappaleesta. Koiranpentu, kuten myös aikuinen koira vaatii todella paljon aikaa, energiaa ja vaivannäköä kiireisenkin arjen keskellä. Tästä huolimatta koiran omistaminen on palkitsevaa, kun koiraa hoidetaan ja koulutetaan kunnolla.
Huolehdi lemmikistäsi
Koiran hankkiminen ja omistaminen on jännittävää ja palkitsevaa aikaa. Koiranpentu kasvaa rinnallasi aikuiseksi ja sitä aikaa voi varmastikin lämmöllä muistella myöhemmässä elämänvaiheessa.
Elämä koiran kanssa voi toki välillä olla mukavaa, rentouttavaa ja suloista, mutta ajoittain se voi olla myös todella vaativaa, vastuullista, raskasta ja täynnä velvoitteita. Tuntemalla vastuusi ja velvoitteesi koiraasi kohtaan ja hoitamalla ne hyvin, voit nauttia uskollisesta ja kestävästä ystävyydestä.
Koiranomistajan vastuut, velvollisuudet ja vapaudet
Tulevana koiranomistajana ja laumasi johtajana sinulle kuuluu iso joukko erilaisia vastuita ja myös joitakin vapauksia. Koiran kanssa elämiseen ja koiran omistamiseen liittyy erilaisia moraalisia ja jopa lainvoimaisia velvoitteita, joita sinun tulee noudattaa koiraasi ja ympäröivää yhteiskuntaasi kohtaan.
Koiran omistamiseen liittyy koko joukko erilaisia velvoittavia lakeja, joita jokaisen koiranomistajan on syytä pitää mielessä aivan arkipäiväisessä toiminnassa, mikäli haluaa välttää turhat harmit varsinkin ei koiraa omistavien henkilöiden kanssa. Lainsäädäntö rajoittaa muun muassa koiran vapaana pitämistä, koiran kanssa liikkumista tietyillä alueilla ja lisäksi laki antaa velvoitteita muun muassa koirien jätöksien siivoamista kohtaan.
Kaikki koiran omistajat eivät tunne heitä koskevia lakeja ja mikäli omistat jo koiran ja naureskelet näille rivien välistä luettaville vinkeille, niin koiraa koskevien lakipykälien kertaaminen voi olla järkevää. Suurin osa koiranomistamiseen liittyvistä laeista on pääteltävissä tervettä järkeä käyttämällä. Joka keväinen koirankakkakeskustelu, ei ainakaan edesauta koiranomistajien mainetta tunnollisina toimijoina.
Koira omistajan vastuulla
Tulevana tai nykyisenä koiranomistajana sinulla on paljon velvollisuuksia myös suoraan koiraasi kohtaan. Koirasi on tuskin itse löytänyt tietään sinun kotiisi, vaan sinä olet sen kotiisi ottanut tavalla tai toisella omasta tahdostasi. Näin ollen sinä olet vastuussa koirastasi. Sinun velvollisuutesi on huolehtia siitä; varmistaa, että toisessa kupissa on ajallaan ruokaa ja toisessa vettä. Koiran omistajana sinun vastuullasi on myös muun muassa varmistaa, että koirasi pääsee ulkoilemaan ja liikkumaan tarpeeksi ja että se pääsee tarpeilleen säännöllisesti ja riittävän usein.
Vastuullinen toiminta koiraa kohtaan riippuu sinusta. Koiran omistaminen edellyttää sinulta kurinalaisuutta ja joustavuutta. Sinä päätät milloin koirasi pääsee ulos, milloin se saa ruokaa, milloin sen turkkia hoidetaan, milloin se saa nukkua rauhassa ja niin edelleen. Sinun tehtäväsi on hoitaa näitä vastuita. Vastineeksi saat koiraltasi vertaansa vailla olevaa rakkautta ja ystävyyttä.
Uuden koiranomistajan kauppalista
*Koiran panta tai *pentupanta
*Koiran hihna tai *pentuhihna
*Ruokakuppi ja *juomakuppi
*Ruokaa tai *penturuokaa
*Leluja, *puruluita ja *herkkuja
*Koiranpeti
Lue lisää
- Koiran omistaminen (Kennelliitto)
- Ole vastuullinen omistaja (Hankikoira.fi)
- Linkkivinkit (Koiranpentu.fi)