Koiranpennun lenkitys koiran ehdoin

Koiranpennun lenkitys herättää kysmyksiä monelle tuoreelle koiranomistajalle. Erinäisiltä keskustelupalstoilta löytyy useita keskusteluja siitä, mikä on sopiva lenkin pituus tai sopiva lenkkien määrä pienelle tai vähän isommallekin pennulle. Joitakin askarruttaa myös se, mitä vauhtia pennun kanssa kannattaa kulkea.

Lenkitykseen liityvissä asioissa kannatta ottaa huomioon rodun vaatimat erityistarpeet. Esimerkiksi lyhytjalkaiset rodut eivät välttämättä jaksa kulkea hirvittävän pitkiä matkoja, kun taas pitkäjalkaiset ja suuret rodut saattavat vaatia paljonkin liikuntaa.

Kuinka usein ja kuinka pitkiä lenkkejä?

Yhtä oikeaa vastausta tuskin lienee siihen, kuinka useasti koiranpentua tulisi lenkittää ja kuinka pitkiä lenkkejä sen kanssa tulisi kerrallaan tehdä. Yksi hyvä näkökulma asiaan on se, että nuorta koiraa kannattaa lenkittää sen omilla ehdoilla.

Lenkkien määrä ja pituus on hyvä valita sen mukaan, mitä pentu jaksaa hyvin kulkea. Nuorta koiraa ei tarvitse väkisin yrittää väsyttää pitkillä lenkeillä, vaan sen on hyvä antaa omaehtoisesti kulkea ja tutustua ympäristöönsä. Sopivat lenkkien pituudet löytyvät kyllä kokeilemalla ja ennen kaikkea koiran jaksamista seuraamalla.

Pentu tarvitsee joka tapauksessa paljon liikuntaa ja lenkkejä, sillä pelkkä pihalla olo ja leikkiminen ei riitä sille liikunnaksi. Nykyään koiran päivttäistä aktiivisuutta on mahodllista seurata aktiivisuusmittarilla, joten lenkkien määrän ei pitäisi vahingossakaan jäädä liian alhaiseksi.

Lähtökohtaisesti voi ajatella, että pentu ei normaalisti lenkittämällä kulu tai rikkoonnu. Joten mars lenkille!

Sopiva lenkkivauhti pennulle

Lenkkivauhti on myös hyvä valita pennun ehdoin. Koiranpennun lenkitys ei saa tapahtua liian kovavauhtisesti esimerkiksi itse juosten tai pyöräillen. Väkisin tehdyt, liian kovavauhtiset lenkit saattavat jopa vaarantaa esimerkiksi koiran jalkojen kehityksen.

Nuoren pennun voi huoletta antaa määrätä lenkin tahdin. Hihnassa kulkiessa, voit antaa pennun määrätä vauhdin ja seurata itse perässä. Jos pentu alkaa viihtyä liikaa yhdessä paikassa nuuhkien niin voit hyvin jatkaa lenkkiä rauhallisella kävelyvauhdilla. Näin lenkkivauhti on varmasti sopiva pennullesi.

Sopivat pennun lenkkivarusteet

Pienen pennun lenkittämiseen ei tarvita ihmeellisiä varusteita. Pelkällä kaulapannalla ja talutushihnalla pärjätään jo todella pitkälle. Pienille ja vähän suuremmillekin koiranpennuille löytyy erilaisia, niitä varten suunniteltuja ja valmistettuja *taluttimia, *valjaita ja *kaulapantoja. Sopiva panta tai talutin ei ole liian raskas pennun kokoon ja voimiin nähden. Se ei kuitenkaan saa olla liian kevyt, varsinkaan hieman isommilla ja voimakkaammilla roduilla.

Erilaiset *kelataluttimet mahdollistavat hieman monipuolisemman pennun ulkoiluttamisen. Kelan avulla koiranpennun lenkitys sujuu helposti, sillä kelan avulla voit antaa pennun liikkua vapaammin erityisesti rauhallisemmilla poluilla. Kelasta tulevan hihnan voi tarvittaessa helposti ja nopeasti lyhentää lyhyeksi esimerkiksi toisen koiran tullessa vastaan. Kelan avulla sinun on helpompi hallita pentuasi lenkeillä.

Hyviä ja aurinkoisia lenkkikelejä!

Löydä tarvikkeet koiranpennun ulkoilutukseen ja lenkitykseen



Pimeä syksy ja vähän valoa

Syksy on jo pitkällä ja valo loistaa poissaolollaan varhain aamuisin ja myöhään iltaisin. Nyt viimeistään on syytä varmistaa että sekä sinä, että koirasi näytte hyvin ja kauas lenkillä. Kosteat tienpinnat tuntuvat imevän kaiken valon eikä koiranulkoiluttaja tai koira...

Kesähelteet

Kesähelteet ovat taas täällä ja käytännössä se voi tarkoittaa taas tukalan kuumaa ilmaa niin meille ihmisille kuin myös meidän lemmikeille. Lämpötila ulkona nousee todennäköisesti jossain vaiheessa hellerajaan ja sen yli, jolloin on syytä alkaa huomioimaan lämpimän...

Mitä koira tekee yksin kotona?

Jossain vaiheessa väistämättä tulee eteen tilanne, jolloin kaikki perheenjäsenet ovat poissa kotoa samaan aikaan ja koira jää yksin kotiin. Tällöin koiranomistajan mieleen saattaa hiljalleen hiipiä kysymys: mitä koira tekee yksin kotona juuri nyt?Kun tiedät,...